Työ on lääke moniin ongelmiin

Nuorilla on mielenterveysongelmia sekä henkistä pahoinvointia enemmän kuin koskaan ennen. Miksi? Ainakin siksi, että opinnoissa vaaditaan tänä päivänä yhä enemmän itseohjautuvuutta ja arvostetaan itsenäisyyttä, jotka ovat toisaalta tavoiteltavia taitoja, mutta osaltaan ruokkivat yksinäisyyttä ja neuvottomuutta.

On iso joukko oppijoita, joilla on oppimisen pulmia, ja jotka varsinkin hyötyisivät strukturoidusta ja yhteisöllisestä opiskelusta. Iso syy mielenterveysongelmiin on myös pitkä koronasulku etäopiskeluineen, jonka tuhoja korjaamme vielä pitkään.

Työ on lääke moniin lievempiin mielenterveysongelmiin. Kun elämässä on merkityksellistä tekemistä, päivissä rytmiä ja tapaa ihmisiä, nämä kaikki yhdessä lisäävät myös psyykkistä hyvinvointia ja minäpystyvyyttä.

Vailla koulutusta olevilla nuorilla pidän hyvin tärkeänä, että esimerkiksi työkokeiluun tai työtoimintaan ohjataan nopeasti, ettei nuori pahimmillaan eristäydy kotiinsa.

Työkokeilua tai -toimintaa kritisoidaan siitä, että työtä tehdään palkatta ja tämä jakaa kansaa kahtia palkalla ja palkatta työtä tekeviin. Kyse ei ole rahasta, vaan mielenterveydestä. Kyse on nuoren tulevaisuuden valinnoista, joihin hän saa tietoa siitä: mitä osaan, mikä minua kiinnostaa tai mitä haluan tehdä.

Työkokeilu tai -toiminta on lyhytaikainen porras kohti palkkatyötä tai opintoja.

Pahimmillaan ihminen muodostaa identiteettinsä diagnoosin mukaan: en voi, en pysty, koska minulla on tämä diagnoosi. Diagnoosi ei ole useinkaan elinikäinen este päästä elämässä eteenpäin opiskelemaan ja töihin, ja tämän suotuisan polun alkupisteenä on usein työkokeilu tai -toiminta.

Terapialla ja lääkehoidolla on ilman muuta paikkansa, mutta joskus ajaudutaan myös terapiakierteeseen ja kosketuspinta normaaliin työhön ja opiskeluun katoaa.

Työnteko ei toki ole automaatioratkaisu kaikkiin mielenterveysongelmiin, tarvitaan myös nykyistä enemmän ennaltaehkäiseviä sekä akuutteja mielenterveyspalveluja, jotta hoitoon pääsy on nopeaa ja oikea-aikaista.

Kirjoittaja on jyväskyläläinen koulutuspäällikkö, KTM ja kansanedustajehdokas (kd.)

17.2.2023 Keskisuomalainen

Kuvassa voi olla 1 henkilö, seisova, silmälasit ja tekstissä sanotaan MERVI "TOLOKUN" TURUNEN TYÃ TYÖ–NLÄÄKE! ON LÄÄKE! KSML 17.2.2023 "Työ on "Työonlääke lääke moniin lievempiin mielenterveysongelmiin." "Työkokeilu tai -toiminta on porras kohti palkkatyötä tai opintoja." Kristillisdemokraatit Kristdemokraterna

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *